Kamøyvær

Kamøyvær sijaitsee 12 km päästä Honningsvåg kaupungista, Nordkappiin vievän tien varrella, Kamøyvuonon sydämmessä.
Vuosisadan vaihteessa ihmiset löysivät täman paikan ja tänä päivänä täällä on noin 130 asukasta. Kamøyvæar oli päätepysäkki ”kansanvaellukselle” noin 90 vuotta sitten.

Kalastajaperheet muuttivat tänne jäämeren alueelta. Merisaamelaiset asettuivat ja jopa suomen metsistä vaelsi ihmisiä tänne asumaan. Näinollen kolme kulttuuria kohtasivat ja laitureilla pystyimme kuulemaan kolmea eri kieltä. Tänä päivänä norjan kieli on vallitseva, ja etniset ryhmittymät ovat lähestulkoon tasavertaiset.

Nykyään kylän pääelinkeinona ovat kalastus ja turismi, joka keskittyy lähinnä kesään.
Kamøyvuono on yksi euroopan kalarikkaimmista vesistöistä. Näin ollen se on loistava kohde avomerikalastukseen. Seutu on myös linturikasta. Hyvän sään vallitessa on mahdollista tutustua lähelläsijaitsevaan lintuvuoreen.